Archippus

168cm musta hesseninhevosori, syntynyt 12.01.2014, VH14-139-0001
Kasvattanut Patrick Meer, omistaa Gestüt Elkenburgh (VRL-05766)

Täyttänyt 3v 12.02.2014, ikääntyy satunnaisesti
koulupainoitus ( ko: Grand Prix)

   
© Jacques Toffi, thank you!

Arsi on lihaksikas musta ori, jonka luonne ei ole aivan helpoimmasta päästä. Oman arvonsa tunteva ja nirppanokkainen ori osaa käyttäytyä hyvin ainoastaan omistajansa läsnä ollessa, jota se pitää kaikista korkeimpana omassa arvoasteikossaan. Muiden ihmisten kanssa se osaa olla hankala, suoraan sanoen aivan mahdoton. Taitavan ratsastajan käsissä Arsista kuoriutuu aito timantti ratsastettavuutensa kuin suurien ja pehmeiden liikkeidensä puolesta. Tietenkin ori herättää huomiota jo pelkän ulkokuorensa avulla.

Hoitotilanteessa orin käyttäytyminen kannattaa aina ottaa hieman varauksella, sillä erilaisilta hermoja raastavilta testeiltä on lähes mahdotonta välttyä. Arsi antaa hoitajalleen mahdollisuuden tehdä tähän vaikutus omalla käyttäytymisellään sitä kohtaan. Uusi mahdollisuuksia ei tältä herralta aivan helposti heru. Arsi odottaa hoitajaltaan rauhallisuutta ja päättäväisyyttä erilaisia tilanteita kohtaan, mutta todella harva on siinä onnistunut. Hermoja raastaviin testeihin kuuluvat mm. rauhattamuus ja turha hyöriminen karsinassa, eteen sattuvien tavaroiden pureskeleminen, kaltereiden kolluuttaminen, mutta harvemmin se sortuu uhkailemaan hoitajaansa hampaiden kuin kavioidenkin kanssa. Hyväksyessään hoitajansa mukaan arkirutiineihin on Arsi hoitaessa varsin helppo tapaus. Harjauksesta se ei tee mitään suurempaa numeroa vaan pyrkii nauttimaan siitä täysin siemauksin. Kavioiden putsaus on ainoa, joka kuuluu orin mielestä inhottavien asioiden joukkoon. Se ei mielellään nostaisi jalkojaan puhdistuksen ajaksi vaan pyrkisi painamaan niitä kaikin voimin takaisin lattiaan. Pienen kamppailun jälkeen se kuitenkin antaa periksi ja puhdistus voidaan suorittaa. Varustettaessa Arsin kanssa ei ole yhteisen taipaleemme aikana ongelmia ilmennyt.

Ratsastaessa Arsi on taitavien ratsastajien unelma, kuuma musta ori ei sovellu aivan jokaisen ratsastettavaksi. Hermostuessaan orilla on pahana tapana hyppiä pystyyn sekä tehdä mitä erikoisempia hyppuä suuntaan jos toiseenkin. Ratsastajan ollessa kovakätinen Arsi saa nopeasti tuulta siipiensä alle niin, että saattaa ampaista täyteen laukkaan heitellen samalla pieniä pukkeja. Ratsastajalta vaaditaan siis pehmeää kättä, jotta kaikki tulisi toimimaan ongelmitta. Ori kantaa mielellään selässään ratsastajaa joka omaa tarpeeksi kokemusta, mutta ennen kaikkea rauhallisuutta. Pienetkin virheet ottavat kovasti orin itsetunnon päälle ja se pyrkiikin ottamaan niistä opikseen. Arsi omistaa upeat, suuret ja varsin lennokkaat liikkeet, joissa ilman totuttelemista on todella mahdoton pysyä mukana. Pomppuisa ravi tuo oman haastavuutensa, mutta ajan myötä siihen tulee tottumaan.

Sukutiedot

i. Eachthiqhearn
hess, mrn, 173cm
ii. Marshall IV
hess, prn, 171cm
iii. -
iie. -
ie. Hippolyta
hann, m, 167cm
iei. -
iee. -
e. Gryselda
hess, prn, 165cm
ei. Ryder 8
hess, tprn, 169cm
eii. -
eie. -
ee. Kathrine Heigl
hess, mrn, 162cm
eei. -
eee. -


Jälkeläiset

s. 27.02.2014 hess-tamma Elburn Salgerheide e. Engelbertine

Kilpailutulokset

kalenteriin merkitään ainoastaan sijoitukset!
KRJ:n alaisia sijoituksia 38, joista voittoja 8!

03.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 01/100
03.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 08/100
03.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 09/100
03.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 01/50
04.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 09/100
04.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 02/100
05.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 06/100
06.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 03/100
07.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 01/100
08.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 01/40
09.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 08/100
09.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 03/100
10.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 07/100
11.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 07/100
11.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 01/30
12.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 02/30
13.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 03/30
13.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 09/100
13.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 02/100
14.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 04/100
14.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 06/100
14.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 05/30
14.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 05/30
14.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 03/30
15.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 02/30
15.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 04/30
15.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 05/100
15.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 07/100
17.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 03/100
17.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 05/30
17.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 05/30
18.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 01/50
18.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 02/30
18.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 03/100
19.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 01/100
19.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 07/100
20.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 10/100
26.03.2014 KRJ Kouluratsastus: kutsu, GP - 01/40


Päiväkirja

16.02.2014 päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
Arsi on ensimmäinen Gestüt Elkenburghiin muuttanut asukas. Se saapui omistukseeni kasvattajaltaan Patrick Meeriltä, joka oli kauan aikaa etsinyt orille tavoitteellista kotia, mutta kukaan sitä kokeilemassa käynyt ei kuitenkaan päätynyt tarjoamaan sille kotia luonteensa vuoksi. Ostopäätöstä tehdessäni kiinnitin eniten huomiota orin persoonalliseen, mutta myöskin sen haastavaan luonteeseen. Pitkän mietinnän jälkeen päätin, että tämä upea yksilö lähtisi mukaani. Teimme Patrickin kanssa kaupat ja allekirjoitimme paperit, jonka jälkeen kotimatka uuteen kotiin pääsi alkamaan.



Free Web Hosting